Elemental
Squire
Löytyykös täältä suomifoorumin puolelta ketään perinteisemmän pelaamisen ystäviä?
Itse olen harrastellut erilaisia lautapelejä niin kauan kuin jaksan muistaa. Kaikista ensimmäinen taisi olla joskus ala-asteen aikoihin vanha kunnon Afrikan tähti. Sittemmin tuli aloitettua shakin pelaaminen ja sitä on tullut nyt jo pyöreät kymmenen vuotta harrastettua. Kerhoon kuuluin sen pari vuotta, mitä täällä totaalisen-keskellä-ei-mitään seura pysyi pystyssä. Pelaajia ei ollut tarpeeksi ja niinpä seura kohtasi nopean teloituksen...
Myöhemmin sitten innostuin D&D-tyylisistä lautaroolipeleistä, joita tuli väännettyä ties kuinka monessa eri muodossa. Ehkäpä kaikkein suosituin oli Dragon Strike, koska se olis se ensimmäinen ja aloittelijaystävällisin paketti. Ongelmia kyllä sitten kasaantui vähän yli-innokkaiden pelinjohtajien (tai dungeon mastereiden, sama asia) pelleilystä säännöstön suhteen, käytännössä muilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Eipä se ihme kyllä paljon menoa haitannut... =)
Nykyään tulee lähinnä pelailtua näitä nk. "uudemman sukupolven" lautapelejä. Mikä sitten erottaa uuden ja vanhan sukupolven? Noh, nimitys kai juontaa juurensa siitä, että nämä uudemmat pyrkivät vahvasti eroon siitä klassisesta pelimekaniikasta, jossa heitetään noppaa ja liikutaan sen mukaan. Itse suhtauduin näihin aluksi todela skeptisesti, mutta nyt olen kyllä vahvasti sitä mieltä, ettei 'vanhassa vara parempi' aina pädekään. Uudemmat, yleensä saksalaisten kuten Klaus Teuberin suunnittelemat pelit ovat osoittautuneet erinomaisiksi ja mielikuvituksellisiksi paketeiksi, joista isommalla porukalla irtoaa todella paljon iloa.
Voisin pikaisesti arvostella nuo omasta hyllystäni löytyvät.
Settlers of Catan: Erinomainen peli niin aloittelijoille kuin veteraaneillekin. Pelissä rakennetaan Catanin saarelle pieniä "valtakuntia", jotka koostuvat tiestä, kylistä ja kaupungeista. Lisää roinaa saa rakennettua resurssikorteilla, joita kahmitaan kylien ja kaupunkien avulla silloin, kuin noppien silmäluku sattuu olemaan suopea. Satunnaisuutta on siis hyvin paljon, mutta taitoakin kysytään. Parhaimmillaan peli on neljällä pelaajalla (pelaajia 2-4), kun saari alkaa käydä ahtaaksi vastustajien blokatessa omia tiluksia teillään. Kaupankäynti on myös avain voittoon, sillä väärillä resursseilla ei paljon mitään tee. Isommalla porukalla tapana on yleensä liittoutua kaikkien muiden pelaajien kanssa pelissä johdolla olevaa vastaan, niin saadaan vähän jännitystäkin loppupeliin.
Peliin on olemassa myös lisäosia, mutta itse en ole kuin yhtä päässyt pikaisesti testaamaan. Jos lisätilpehööriä siis kaipaa, niin sitä on tarjolla muodossa jos toisessakin.
Summa summarum: Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, varsinkin jos lautapelit eivät muuten olekaan napanneet! Pelaajia peruspelissä 2-4, lisärinä saatavilla 2-6.
Carcassonne: Ehkäpä se kaikkein suosituin uuden sukupolven peli, eikä suotta. Pelimekaniikka on äärimmäisen yksinkertainen. Vuoroon astunut pelaaja asettaa yhteiselle pelialueelle laatan, jonka täytyy sopia muihin laattoihin järkevästi. Näin muodostuu hiljalleen linnoja, niittyjä, luostareita ja jokia. Pelaaja saa myös vuoronsa aikana asettaa alueelle yhden "seuraajan", joka ottaa jonkun edellämainituista kiinteistöistä haltuunsa. Kun esimerkiksi linna rakennetaan kokonaiseksi, se pisteytetään. Peliä jatketaan, kunnes kaikki laatat on asetettu. Tällöin myös suoritetaan loppupisteytys kesken jääneistä alueista ja niityistä.
Ja koskan Carcassonne on kiistaton klassikko, on sille ilmestynyt ihan järjetön määrä lisäosia. Itselläni on Torni ja Kirkot & kievarit. Peruspeliin kyllästyttyä näillä nostaa kyllä pelin käyttöikää suht pienellä panostuksella, mutta en suosittele käyttämään kerralla kuin maksimissaan kahta lisäriä peruspelin ohella (niitä taitaa olla 14?).
Summa summarum: Jälleen yksi peli, josta kannattaa aloittaa. Saatavilla myös suomeksi, joten sääntöjen plärääminenkin helpottuu (vai helpottuuko sittenkään? ). Onneksi niitä ei paljon ole, joten homma pyörii jo toisella pelikerralla yleensä saumattomasti. Aikaa ja pelitilaa kannattaa varata, sillä tämä ei olekaan välttämättä ihan viiden minuutin kortinläiskintä. Pelaajia 2-5.
Dominion - valtakunta: Oma henkilökohtainen kestosuosikkini! Peli, joka koostuu pelkästään 500:sta kortista. Pelimekaniikka on yksinkertaisuudessaan nerokas, hauska ja kohtalaisen helppo oppia. Säännöt kuitenkin vaativat hieman totuttelua, mutta eivät missään tapauksessa ole raskaita, sillä korttityyppejä on vain kolme ja samat säännöt pätevät aina samaan tyyppiin, ellei kortissa sitten erikseen mainita. Peliaika ei ole kovin pitkä, mutta se riippuu todella paljon valitusta setistä. Pelin tarkoituksena on ostaa voittopistekortteja niin kauan, kunnes joko 1) läänien korttipino kuluu loppuun (8kpl kaksinpelissä), tai 2) kolme mitä tahansa pakkaa kuluu loppuun. Miksi sitten pistekortteja ei osteta joka vuoro? Koska ne ovat vähän kaksiteräisiä miekkoja, sillä varsinaisen pelin aikana niistä ei ole hyötyä, oikeastaan päinvastoin. Ne ovat tiellä ja vievät tilaa tärkeämmiltä korteilta.
Lisäosia on ilmestynyt kaksi kappaletta, joista toinen (Hovin juonet, muistaakseni) ei tarvitse emopeliä, vaan toimii ihan itsenäisenä pelinä. Molemmat tuovat mukaan lähinnä lisää kortteja, joten kannattaa todellakin keskittyä peruspeliin ennen kuin harkitsee lisäämistä.
Summa summarum: helppo, nopeatempoinen (kun osataan) ja minusta aika sopivan mittainen peli. Miinuksena pelaajien välinen vuorovaikutus, joka saattaa olla melko vähäinen. Tämä korjaantuu suurimmaksi osaksi lisäreillä ja oikein valikoidulla setillä, joten mikään ylitsepääsemätön ongelma se ei missään nimessä ole. Suosittelen aloittelijoillekin, tästä ei korttipeli enää paljon parane! Pelaajia 2-4.
Samurai: Viimeisen päälle yksinkertainen pelimekaniikka. Satunnaisuutta on suhteessa muihin vastaaviin peleihin todella vähän, tässä ratkaisee oikeanlainen pelin lukeminen ja strateginen taito. Pelilaudalle asetetaan alussa muinaisen Japanin kolmea säätyä kuvaavat merkit, joiden keräily on pelin tarkoitus. Pelaajat pyrkivät saartamaan merkkejä vaikutusta ilmaisevilla laatoilla. Merkin saa itselleen pelaaja, joka sen ollessa kokonaan laattojen ympäröimä on keskittänyt siihen eniten vaikutusta. Laattoja on monenlaisia, mutta käytännössä pelissä on vain kaksi erikoislaattaa. Muut laatat vaikuttavat joko yhteen kolmesta säädystä tai sitten kaikkiin, jolloin vaikutus on prosentuaalisesti pienempi. Pelimekaniikka on äärimmäisen nopea oppia, mutta peli on kuitenkin selvästi enemmän taitopeli.
Summa summarum: ei minun listallani aivan yllä edellisten pelien tasolle, mutta on se hauska tämäkin. Ennen kaikkea enemmän taitoon keskittyvä peli tarjoaa omaleimaisen kokemuksen. Pelaajia 2-4.
Citadels: Kätevän kokoinen, suht halpa ja taktikointiin painottuva korttipeli. Pelissä pyritään rakentamaan kaupunginosia. Kun joku pelaajista rakentaa kahdeksan, kierros pelataan loppuun ja peli päättyy. Pisteitä jaetaan useammasta jutusta, kuten ensimmäisenä kahdeksaan kaupunginosaan pääsystä, rakennusten yhteishinnasta ja niiden monipuolisuudesta. Pelissä on kahdeksan hahmoa, jotka valitaan uudelleen joka kierroksen alussa. Hahmoilla on erilaisia kykyjä, ja näin ollen pelin idea on niiden tasapainottaminen. Jos epäilee vastapelaajan valinneen Warlordin, on syytä napata itseleen Bishop, jolloin Warlordin kyky käytännössä mitätöityy. Taktikointi on jälleen pääosassa. Myös rakennusten suhteen kannattaa olla tarkka, sillä halvemmat rakennukset on helpompi vastapelaajan tuhota. Itse olen aina pitänyt tästä pelistä paljon, sillä siinä on todella paljon pelaajien välistä vuorovaikutusta. Vastaavasti jos joku ei nauti toisten pelaajien kiusaamisesta (todennäköisesti kaikki nauttivat ), niin tämä peli ei ole silloin se paras vaihtoehto. Kavereilleen voi järjestää suorastaan tyrmääviä temppuja!
Tähän peliin ei löyy lisäreitä.
Summa summarum: hauska, addiktoiva, mutta ei kannata pelata herkästi hermostuvassa seurassa.
Wings of War: Erittäin omaperäinen peli, johon on aluksi vaikea päästä sisälle. Ei sillä, että säännöt olisivat raskaat, vaan koska peli vaatii vakaita näppejä toimiakseen - ei siis sovellu ryyppäjäisiin. =P Pelissä siis käydään ilmasotaan toisen maailmansodan tyyliin ja tarkoitus on, yllättäen, pudottaa vastustaja(t) taivaalta. Konetta ohjataan korteilla ja erilaisilla koneilla saattaa olla täysin erilaiset ominaisuudet. Jotkut ovat nopeita koneita (liikkuvat pitempiä matkoja vuorossa), joissain on enemmän kestopisteitä ja jotkut ovat hallittavampia. Tässä pelissä ei ole paljon satunnaisuutta, vaan enemmän mitataan vastustajan liikkeiden lukemista. Kun koneet ovat ampuma-alueen (mitataan mukana tulleella tikulla) sisällä ja vastustaja ampumasektorissa, hän ottaa vahinkopakasta kortin. Parasta ja samalla ärsyttävintä tässä pelissä on se, että vaikka vastustajaa olisi tykittänyt viisitoista kertaa, osuma omaan koneeseen saattaa tiputtaa kerrasta. Pelaaminen on siinä mielessä vähän hankalaa, että pelille on varattava paljon tilaa eikä häiriötekijöitä saisi pahemmin olla (kissat ovat pahimpia =.=).
Peliin voi ostaa uusia koneita, mutta mukana tulevillakin pärjää.
Summa summarum: kyseessä ei missään tapauksessa ole huono peli. Mekaniikka on mielenkiintoinen ja addiktoiva sekä tarpeeksi monipuolinen ollakseen uudelleenpelattava. Kyllästyminen saattaa kuitenkin iskeä, koska Wings of War ei ole niitä tyypillisimpiä tapauksia... Kokeilemaan suosittelen.
Caylus: Linnan rakentamiseen ja resurssien hallintaan tähtäävä peli. Sanon heti alkuun, että koska säännöt ovat _todella_ raskaat ja opetteliminen vie aikaa, en suosittele aloittelijoille. Peli on kuitenkin opittuna hauska, joskin vähän pitkä ja välillä pitkästyttävä, koska vuorot saattavat venyä ja muuttujia on paljon. Tavoite on rakentaa ja sen jälkeen kerätä resursseja joilla lopuksi ostetaan pistemerkkejä. Vuorovaikutusta ei mitenkään hirmuisesti ole. Uudelleenpeluuarvoltaan todella hyvä paketti.
Eipä löydy lisäreitä.
Summa summarum: ihan hauska, mutta ajoittain puuduttava ja säännöiltään järkyttävän raskas pakkaus. En kehoita välttämään, mutta kuitenkin suhtautumaan pienellä varauksella. Jos kuitenkin aihealue iskee, niin kannattaa ainakin antaa tilaisuus. Itse en oikein tästä pelistä ole koskaan pahemmin perustanut.
Galaxy Trucker: Jos tästä ei pidä niin kaiken toivon saa heittää! Erittäin hauska avaruuslentelypeli, jonka uudelleenpeluuarvo on viimeisen päälle kunnossa. Pelin alussa oma alus kootaan yhteisestä osavarastosta. Siitä pyritään tekemään mahollisimman virtaviivainen ja täyteenahdettu, jolloin varsinaisessa pelissä pärjääminen helpottuu ratkaisevasti. Itse pelivaihe koostuu satunnaisista tapahtumakorteista, jotka määrittävät millaiseen kohtaamiseen joudutaan. Esimerkiksi nopeampi alus on näppärä tyhjässä avaruudessa, kun taas taistelutilanteessa on syytä olla tulivoimaa. Satunnaisilta planeetoilta voi keräillä resursseja ja meteorit saattavat runnoa alusta. Maaliin päästessä nopeampi pelaaja saa pisteitä, mutta se ei vielä ratkaise mitään. Maalissa pisteytetään kaikki muukin, kuten koneen (tai sen, mitä siitä on jäljellä) kunto ja resurssit. Peli on äärimmäisen hauska pelata, addiktoiva ja juuri sopivan pitkä ainakin meikäläisen mittarilla. Oman aluksen rakentelu on toimivaa ja mielekästä, koska sillä on itse pelin kannalta oikeasti väliä. Mitä miinusta? Peli on ruokottaman kallis suhteessa muihin peleihin. Siksi hankin oman kappaleeni huuto.netistä. =P
Lisäreitä on olemassa yksi kappale, mutta en ole koskaan päässyt testaamaan.
Summa summarum: jos korkean hinnan ylitse pääsee tavalla tai toisella, suosittelen ihan kaikille!
Itse olen harrastellut erilaisia lautapelejä niin kauan kuin jaksan muistaa. Kaikista ensimmäinen taisi olla joskus ala-asteen aikoihin vanha kunnon Afrikan tähti. Sittemmin tuli aloitettua shakin pelaaminen ja sitä on tullut nyt jo pyöreät kymmenen vuotta harrastettua. Kerhoon kuuluin sen pari vuotta, mitä täällä totaalisen-keskellä-ei-mitään seura pysyi pystyssä. Pelaajia ei ollut tarpeeksi ja niinpä seura kohtasi nopean teloituksen...
Myöhemmin sitten innostuin D&D-tyylisistä lautaroolipeleistä, joita tuli väännettyä ties kuinka monessa eri muodossa. Ehkäpä kaikkein suosituin oli Dragon Strike, koska se olis se ensimmäinen ja aloittelijaystävällisin paketti. Ongelmia kyllä sitten kasaantui vähän yli-innokkaiden pelinjohtajien (tai dungeon mastereiden, sama asia) pelleilystä säännöstön suhteen, käytännössä muilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Eipä se ihme kyllä paljon menoa haitannut... =)
Nykyään tulee lähinnä pelailtua näitä nk. "uudemman sukupolven" lautapelejä. Mikä sitten erottaa uuden ja vanhan sukupolven? Noh, nimitys kai juontaa juurensa siitä, että nämä uudemmat pyrkivät vahvasti eroon siitä klassisesta pelimekaniikasta, jossa heitetään noppaa ja liikutaan sen mukaan. Itse suhtauduin näihin aluksi todela skeptisesti, mutta nyt olen kyllä vahvasti sitä mieltä, ettei 'vanhassa vara parempi' aina pädekään. Uudemmat, yleensä saksalaisten kuten Klaus Teuberin suunnittelemat pelit ovat osoittautuneet erinomaisiksi ja mielikuvituksellisiksi paketeiksi, joista isommalla porukalla irtoaa todella paljon iloa.
Voisin pikaisesti arvostella nuo omasta hyllystäni löytyvät.
Settlers of Catan: Erinomainen peli niin aloittelijoille kuin veteraaneillekin. Pelissä rakennetaan Catanin saarelle pieniä "valtakuntia", jotka koostuvat tiestä, kylistä ja kaupungeista. Lisää roinaa saa rakennettua resurssikorteilla, joita kahmitaan kylien ja kaupunkien avulla silloin, kuin noppien silmäluku sattuu olemaan suopea. Satunnaisuutta on siis hyvin paljon, mutta taitoakin kysytään. Parhaimmillaan peli on neljällä pelaajalla (pelaajia 2-4), kun saari alkaa käydä ahtaaksi vastustajien blokatessa omia tiluksia teillään. Kaupankäynti on myös avain voittoon, sillä väärillä resursseilla ei paljon mitään tee. Isommalla porukalla tapana on yleensä liittoutua kaikkien muiden pelaajien kanssa pelissä johdolla olevaa vastaan, niin saadaan vähän jännitystäkin loppupeliin.
Peliin on olemassa myös lisäosia, mutta itse en ole kuin yhtä päässyt pikaisesti testaamaan. Jos lisätilpehööriä siis kaipaa, niin sitä on tarjolla muodossa jos toisessakin.
Summa summarum: Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, varsinkin jos lautapelit eivät muuten olekaan napanneet! Pelaajia peruspelissä 2-4, lisärinä saatavilla 2-6.
Carcassonne: Ehkäpä se kaikkein suosituin uuden sukupolven peli, eikä suotta. Pelimekaniikka on äärimmäisen yksinkertainen. Vuoroon astunut pelaaja asettaa yhteiselle pelialueelle laatan, jonka täytyy sopia muihin laattoihin järkevästi. Näin muodostuu hiljalleen linnoja, niittyjä, luostareita ja jokia. Pelaaja saa myös vuoronsa aikana asettaa alueelle yhden "seuraajan", joka ottaa jonkun edellämainituista kiinteistöistä haltuunsa. Kun esimerkiksi linna rakennetaan kokonaiseksi, se pisteytetään. Peliä jatketaan, kunnes kaikki laatat on asetettu. Tällöin myös suoritetaan loppupisteytys kesken jääneistä alueista ja niityistä.
Ja koskan Carcassonne on kiistaton klassikko, on sille ilmestynyt ihan järjetön määrä lisäosia. Itselläni on Torni ja Kirkot & kievarit. Peruspeliin kyllästyttyä näillä nostaa kyllä pelin käyttöikää suht pienellä panostuksella, mutta en suosittele käyttämään kerralla kuin maksimissaan kahta lisäriä peruspelin ohella (niitä taitaa olla 14?).
Summa summarum: Jälleen yksi peli, josta kannattaa aloittaa. Saatavilla myös suomeksi, joten sääntöjen plärääminenkin helpottuu (vai helpottuuko sittenkään? ). Onneksi niitä ei paljon ole, joten homma pyörii jo toisella pelikerralla yleensä saumattomasti. Aikaa ja pelitilaa kannattaa varata, sillä tämä ei olekaan välttämättä ihan viiden minuutin kortinläiskintä. Pelaajia 2-5.
Dominion - valtakunta: Oma henkilökohtainen kestosuosikkini! Peli, joka koostuu pelkästään 500:sta kortista. Pelimekaniikka on yksinkertaisuudessaan nerokas, hauska ja kohtalaisen helppo oppia. Säännöt kuitenkin vaativat hieman totuttelua, mutta eivät missään tapauksessa ole raskaita, sillä korttityyppejä on vain kolme ja samat säännöt pätevät aina samaan tyyppiin, ellei kortissa sitten erikseen mainita. Peliaika ei ole kovin pitkä, mutta se riippuu todella paljon valitusta setistä. Pelin tarkoituksena on ostaa voittopistekortteja niin kauan, kunnes joko 1) läänien korttipino kuluu loppuun (8kpl kaksinpelissä), tai 2) kolme mitä tahansa pakkaa kuluu loppuun. Miksi sitten pistekortteja ei osteta joka vuoro? Koska ne ovat vähän kaksiteräisiä miekkoja, sillä varsinaisen pelin aikana niistä ei ole hyötyä, oikeastaan päinvastoin. Ne ovat tiellä ja vievät tilaa tärkeämmiltä korteilta.
Lisäosia on ilmestynyt kaksi kappaletta, joista toinen (Hovin juonet, muistaakseni) ei tarvitse emopeliä, vaan toimii ihan itsenäisenä pelinä. Molemmat tuovat mukaan lähinnä lisää kortteja, joten kannattaa todellakin keskittyä peruspeliin ennen kuin harkitsee lisäämistä.
Summa summarum: helppo, nopeatempoinen (kun osataan) ja minusta aika sopivan mittainen peli. Miinuksena pelaajien välinen vuorovaikutus, joka saattaa olla melko vähäinen. Tämä korjaantuu suurimmaksi osaksi lisäreillä ja oikein valikoidulla setillä, joten mikään ylitsepääsemätön ongelma se ei missään nimessä ole. Suosittelen aloittelijoillekin, tästä ei korttipeli enää paljon parane! Pelaajia 2-4.
Samurai: Viimeisen päälle yksinkertainen pelimekaniikka. Satunnaisuutta on suhteessa muihin vastaaviin peleihin todella vähän, tässä ratkaisee oikeanlainen pelin lukeminen ja strateginen taito. Pelilaudalle asetetaan alussa muinaisen Japanin kolmea säätyä kuvaavat merkit, joiden keräily on pelin tarkoitus. Pelaajat pyrkivät saartamaan merkkejä vaikutusta ilmaisevilla laatoilla. Merkin saa itselleen pelaaja, joka sen ollessa kokonaan laattojen ympäröimä on keskittänyt siihen eniten vaikutusta. Laattoja on monenlaisia, mutta käytännössä pelissä on vain kaksi erikoislaattaa. Muut laatat vaikuttavat joko yhteen kolmesta säädystä tai sitten kaikkiin, jolloin vaikutus on prosentuaalisesti pienempi. Pelimekaniikka on äärimmäisen nopea oppia, mutta peli on kuitenkin selvästi enemmän taitopeli.
Summa summarum: ei minun listallani aivan yllä edellisten pelien tasolle, mutta on se hauska tämäkin. Ennen kaikkea enemmän taitoon keskittyvä peli tarjoaa omaleimaisen kokemuksen. Pelaajia 2-4.
Citadels: Kätevän kokoinen, suht halpa ja taktikointiin painottuva korttipeli. Pelissä pyritään rakentamaan kaupunginosia. Kun joku pelaajista rakentaa kahdeksan, kierros pelataan loppuun ja peli päättyy. Pisteitä jaetaan useammasta jutusta, kuten ensimmäisenä kahdeksaan kaupunginosaan pääsystä, rakennusten yhteishinnasta ja niiden monipuolisuudesta. Pelissä on kahdeksan hahmoa, jotka valitaan uudelleen joka kierroksen alussa. Hahmoilla on erilaisia kykyjä, ja näin ollen pelin idea on niiden tasapainottaminen. Jos epäilee vastapelaajan valinneen Warlordin, on syytä napata itseleen Bishop, jolloin Warlordin kyky käytännössä mitätöityy. Taktikointi on jälleen pääosassa. Myös rakennusten suhteen kannattaa olla tarkka, sillä halvemmat rakennukset on helpompi vastapelaajan tuhota. Itse olen aina pitänyt tästä pelistä paljon, sillä siinä on todella paljon pelaajien välistä vuorovaikutusta. Vastaavasti jos joku ei nauti toisten pelaajien kiusaamisesta (todennäköisesti kaikki nauttivat ), niin tämä peli ei ole silloin se paras vaihtoehto. Kavereilleen voi järjestää suorastaan tyrmääviä temppuja!
Tähän peliin ei löyy lisäreitä.
Summa summarum: hauska, addiktoiva, mutta ei kannata pelata herkästi hermostuvassa seurassa.
Wings of War: Erittäin omaperäinen peli, johon on aluksi vaikea päästä sisälle. Ei sillä, että säännöt olisivat raskaat, vaan koska peli vaatii vakaita näppejä toimiakseen - ei siis sovellu ryyppäjäisiin. =P Pelissä siis käydään ilmasotaan toisen maailmansodan tyyliin ja tarkoitus on, yllättäen, pudottaa vastustaja(t) taivaalta. Konetta ohjataan korteilla ja erilaisilla koneilla saattaa olla täysin erilaiset ominaisuudet. Jotkut ovat nopeita koneita (liikkuvat pitempiä matkoja vuorossa), joissain on enemmän kestopisteitä ja jotkut ovat hallittavampia. Tässä pelissä ei ole paljon satunnaisuutta, vaan enemmän mitataan vastustajan liikkeiden lukemista. Kun koneet ovat ampuma-alueen (mitataan mukana tulleella tikulla) sisällä ja vastustaja ampumasektorissa, hän ottaa vahinkopakasta kortin. Parasta ja samalla ärsyttävintä tässä pelissä on se, että vaikka vastustajaa olisi tykittänyt viisitoista kertaa, osuma omaan koneeseen saattaa tiputtaa kerrasta. Pelaaminen on siinä mielessä vähän hankalaa, että pelille on varattava paljon tilaa eikä häiriötekijöitä saisi pahemmin olla (kissat ovat pahimpia =.=).
Peliin voi ostaa uusia koneita, mutta mukana tulevillakin pärjää.
Summa summarum: kyseessä ei missään tapauksessa ole huono peli. Mekaniikka on mielenkiintoinen ja addiktoiva sekä tarpeeksi monipuolinen ollakseen uudelleenpelattava. Kyllästyminen saattaa kuitenkin iskeä, koska Wings of War ei ole niitä tyypillisimpiä tapauksia... Kokeilemaan suosittelen.
Caylus: Linnan rakentamiseen ja resurssien hallintaan tähtäävä peli. Sanon heti alkuun, että koska säännöt ovat _todella_ raskaat ja opetteliminen vie aikaa, en suosittele aloittelijoille. Peli on kuitenkin opittuna hauska, joskin vähän pitkä ja välillä pitkästyttävä, koska vuorot saattavat venyä ja muuttujia on paljon. Tavoite on rakentaa ja sen jälkeen kerätä resursseja joilla lopuksi ostetaan pistemerkkejä. Vuorovaikutusta ei mitenkään hirmuisesti ole. Uudelleenpeluuarvoltaan todella hyvä paketti.
Eipä löydy lisäreitä.
Summa summarum: ihan hauska, mutta ajoittain puuduttava ja säännöiltään järkyttävän raskas pakkaus. En kehoita välttämään, mutta kuitenkin suhtautumaan pienellä varauksella. Jos kuitenkin aihealue iskee, niin kannattaa ainakin antaa tilaisuus. Itse en oikein tästä pelistä ole koskaan pahemmin perustanut.
Galaxy Trucker: Jos tästä ei pidä niin kaiken toivon saa heittää! Erittäin hauska avaruuslentelypeli, jonka uudelleenpeluuarvo on viimeisen päälle kunnossa. Pelin alussa oma alus kootaan yhteisestä osavarastosta. Siitä pyritään tekemään mahollisimman virtaviivainen ja täyteenahdettu, jolloin varsinaisessa pelissä pärjääminen helpottuu ratkaisevasti. Itse pelivaihe koostuu satunnaisista tapahtumakorteista, jotka määrittävät millaiseen kohtaamiseen joudutaan. Esimerkiksi nopeampi alus on näppärä tyhjässä avaruudessa, kun taas taistelutilanteessa on syytä olla tulivoimaa. Satunnaisilta planeetoilta voi keräillä resursseja ja meteorit saattavat runnoa alusta. Maaliin päästessä nopeampi pelaaja saa pisteitä, mutta se ei vielä ratkaise mitään. Maalissa pisteytetään kaikki muukin, kuten koneen (tai sen, mitä siitä on jäljellä) kunto ja resurssit. Peli on äärimmäisen hauska pelata, addiktoiva ja juuri sopivan pitkä ainakin meikäläisen mittarilla. Oman aluksen rakentelu on toimivaa ja mielekästä, koska sillä on itse pelin kannalta oikeasti väliä. Mitä miinusta? Peli on ruokottaman kallis suhteessa muihin peleihin. Siksi hankin oman kappaleeni huuto.netistä. =P
Lisäreitä on olemassa yksi kappale, mutta en ole koskaan päässyt testaamaan.
Summa summarum: jos korkean hinnan ylitse pääsee tavalla tai toisella, suosittelen ihan kaikille!